|
Talonpoika on aina ollut suomalaisen yhteiskunnan selkäranka. Hän on aina rakastanut henkilökohtaista vapautta ja koskemattomuutta. Täten maanviljelijöiden perustamat tuotantolaitokset ovat heijastumaa talonpoikaisesta vapautta ihannoivasta ajattelutavasta.
Porlammin Osuusmeijerin historiaan kuuluu kolme suurta maatalouden murrosvaihetta. Ensimmäinen viime vuosisadan puolella tapahtunut suuri murros synnytti monien välivaiheiden kautta osuusmeijeriaallon. Metsätalouden noustessa kansantalouden suurtekijäksi ja maatalouden hankkeiden keskeiseksi rahoituslähteeksi, meijereiden perustaminen oli tarpeellista. Toinen suuri maatalouden murrosvaihe alkoi
1950-luvulla ja koitui kohtaloksi monelle pienelle meijerille. Ratinalisointivaade, kohonnut kustannustaso ja Uudellamaalla pääkaupunkiseudun maitohuollon turvaaminen nostattivat käymistilan, joka oli hukuttaa myös Porlammin Osuusmeijerin. Kolmas suuri murrosvaihe johtui Suomen liittymisestä Euroopan Unioniin. Liittymisen myötä rajat aukenivat halvalle ulkomaiselle juuston tuonnille, ja miltei kaikki pienet juustomeijerit joutuivat kannattavuuden heikentyessä lopettamaan toimintansa. Myös tämä kolmas vaihe oli Porlammin Osuusmeijerille hyvin raskasta aikaa.
Porlammin Osuusmeijeri on nyt ja tulevaisuudessa osoitus suomalaisen talonpojan yrittämishalusta ja vapaudenkaipuusta. Meijeri on selvinnyt murrosvaiheista voittajana.
Lue lisää historiaamme >>
|